18.1.2014

Drama King

Kiivastahtisen työpäivän päätteeksi käyn kaupassa ja raahaudun kotiin. Reppu on täynnä kissanruokaa ja appelsiineja. Kotioven avattuani kissamme ryntää iloisena tervehtimään minua. Kissa pyörii jaloissa. Yritän tasapainotella, etten vaan tallaisi kissan tassuja. Reppu painaa selässä. Paksut talvivaatteet ahdistavat ja olo on muutenkin tönkkö. Silmälasit huurussa. Nenä vuotaa. Pipo valahtaneena silmille. Kissa pyörii onnellisena jaloissani ja maukuu. Nostan toista jalkaani avatakseni talvikengän vetoketjun. Samassa huomaan, että kissa syöksyy eteisestä suoraan makuuhuoneeseen. Tajuan, että kenkäni osui kissan otsaluuhun. Kissaa ei taatusti sattunut, mutta draaman aineet ovat valmiina.

Otan repun pois selästä ja riisun kengät. Talvitakki päällä ryntään kissan perässä makuuhuoneeseen. Kissa lymyilee sängyn alla. Yritän pyydellä anteeksi. Kissa siirtyy keskemmälle sängyn alustaa, etten vaan saisi kosketettua arvon herraa. Nyt on kissaa loukattu sydänjuuria myöten. Voi minua ja kissaa. Minulle tulee paha mieli. Tekisi mieli itkeä. Työpäivä oli rankka ja tämä ei yhtään kevennä oloani.

Menen riisumaan loput ulkovaatteet päältäni ja siirryn keittiöön tyhjentämään reppuani. Yritän samalla huhuilla kissaa. Kissa tulee sängyn alta olohuoneeseen. Menee sohvan taakse piiloon kurkkiakseen minua sieltä hyvin loukkaantuneen näköisenä. Yritän lahjontaa. Valkoiselle kissalle valkoisen kissan nameja eli valkoisia kuivattuja kanapaloja. Kissa siirtyy kukkajakkaran alle, jotta en saisi kosketettua häntä. Olenhan sen verran epäluotettava tyyppi, että saatan milloin tahansa potkaista päähän. Annan kissalle namit. Ne kelpaavat, mutta samalla minua katsellaan alta kulmien.

Yritän anella kissalta anteeksiantoa, mutta turhaan. Minulla on tosi paha mieli. Käyn pesemässä kasvoni ja vaihdan kissanulkoilutusvaatteet päälleni. Epäilen, lähteekö kissa kanssani ulkoilemaan. Kissa kuitenkin suostuu tähän. Ennen uloslähtöä kissa vielä varmuuden vuoksi säntää karkuun, kun otan kengät esiin. Ulkona kissa ei kertaakaan katso minua. Emme ole siis kavereita.

Kissa kyräilee minua koko illan. Ei tule yöllä jalkoihini nukkumaan. Aamulla jatkuu sama meno. Kissa ei lähesty minua kuin siinä tapauksessa, että pääsee ulos. Kissaa on loukattu syvästi ja tunnen sen nahoissani. Kissa kohtelee minua kuin ilmaa. Kun olen lähdössä töihin, kissa tulee nurkan taakse seuraamaan tilannetta. Normaalisi kissa pyörisi jaloissa ja heittäytyisi eteisen lattialle selälleen makaamaan, mutta ei nyt. Olen mustalla listalla ja siellä pysyn.

Työpäivän jälkeen sama tilanne. Kissa nukkuu eteisen lattialle, mutta herätessään ja minut nähdessään syöksyy makuuhuoneeseen sängyn alle. Mies, joka täällä asuu, kertoo, että häntä on alettu kohtelemaan samalla tavoin. Olemme siis molemmat pettureita ja kissankiduttajia. Alan olla epätoivoinen, kuinka pitkään tätä jatkuu? Kolmantena päivänä tilanne on edelleen sama. Kissa kyräilee meitä, ei halua rapsutuksia, eikä tule nukkumaan makuuhuoneeseen. Kissa on ilmeisesti päättänyt pysyä kannassaan. 

Neljännen päivän aamuna herään siihen, että kuulen kissan venyttelevän makuuhuoneen matolla. Kissa keskustelee miehen kanssa maukuen vastauksiaan miehen kysymyksiin. Minua hymyilyttää. Silmäni painuvat takaisin kiinni ja uni on tulossa uudelleen. Havahdun siihen, että kissa kävelee tyynylläni ja maukaisee korvaani. Ilmeisesti meidät on jälleen kerran hyväksytty hoviin, koska kissa vaikuttaa suopeammalta. Suloiset kissamaiset ja välillä terävätkin piirteet alkavat jälleen tulla esiin ja kissa alkaa hyväksyä minun ja miehen, joka täällä asuu, läsnäolon. Sen verran pitää kuitenkin vielä dramatisoida, että eteisessä ollessa saatetaan saada syöksykohtaus, koska mehän saatamme taas yhtäkkiä keksiä päähän potkaisun.


PS. Tämän jutun otsikko ei voi olla Drama Queen, koska kyseessä on poikakissa.

2 kommenttia:

  1. Hahaa, tuttu juttu! Itr paiskasin meidän prinsessaa hiusharjalla päähän yks aamu, hups. Voi niitä loukkaantuneita "äiti kuinka sä saatoit!"-katseita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikään ei ole syyllistävämpää kuin kissan loukkaantunut katse. Sen taidon nuo kuninkaalliset osaavat. Onneksi me palvelusväen henkilöt ymmärrämme heitä. ;)

      Poista